TAIDETERAPEUTTI

”Minulle elämä ei merkitse mitään”, kirjoitti 12-vuotias Edith piirtämäänsä kuvaan. Edith asui turvakeskuksessa, joka oli tarkoitettu seksuaalista väkivaltaa kokeneille ja kadulla asuville tytöille. Olimme yhdessä Bolivian köyhimmistä kaupungeista, ylängöllä sijaitsevassa El Altossa.

 

Edith peitti ensin tekstin käsillään, kun istuin hänen viereensä. Piirroksessa hahmo oli hyppäämässä vuoren huipulta alas rotkoon ja hänen suupielensä olivat alaspäin. Pikkuhiljaa Edith liu'utti kätensä pois tekstin päältä ja antoi minun lukea sanat: ”Para mi nada es la vida”.

 

Olin vuonna 2011 vapaaehtoistöissä Boliviassa ja ohjasin voimaannuttavia kuvataidetyöpajoja turvakeskuksessa asuville tytöille. Pyrkimykseni oli keksiä heille aiheita, jotka suuntaisivat ajatukset toivoon ja tulevaisuuteen. Terapiaa heille oli järjestetty erikseen eikä minulla ollut tuolloin taideterapeutin koulutusta. Tytöillä oli kuitenkin niin traumaattisia kokemuksia taustallaan, että synkät ajatukset ilmestyivät piirustuspaperille. Istuessani Edithin vieressä kiedoin käsivarteni hänen harteilleen. ”Haluatko puhua enemmän tästä kuvasta?”, kysyin. Edith pudisti päätään. Siinä me istuimme hetken hiljaa. Minulla ei ollut keinoja tehdä mitään muuta.

 

Tuona hetkenä havahduin todella kuvan tekemisen voimaan. Edith ei halunnut puhua, mutta hän halusi näyttää minulle tekemänsä piirustuksen. Kuvan ja tekstin avulla tyttö ilmaisi sisäisestä maailmastaan jotain sellaista, mikä oli puheen ulottumattomissa. Se oli hetki, jolloin päätin ryhtyä opiskelemaan taideterapiaa.