Monilla meistä on sisällämme kriitikko, ääni joka vähättelee ja mitätöi tekemisiämme. Sisäisen kriitikon tehtävä voi olla suojella meitä pettymyksiltä. Se voi pelätä muutoksia, vaikka ne olisivat muutoksia parempaan. Usein sisäinen kriitikko lamaannuttaa toimintaa ja kahlitsee luovuutta.
Eräässä viikottain kokoontuneessa aikuisten taideterapeuttisessa ryhmässä ehdotin, että osallistujat maalaisivat näkyväksi oman sisäisen kriitikkonsa. Silloin siihen saadaan etäisyyttä ja sitä on mahdollista tarkastella itsestä erillisenä ilmiönä.
Aloitimme lämmittelyharjoituksella, jonka avulla pyritään päästämään irti arkijärjen kontrollista ja siirrytään vapaaseen terapeuttiseen taiteen tekemisen tilaan. Klassinen lämmittelyharjoitus on piirtää silmät kiinni kahdella pastelliliidulla käyttäen molempia käsiä. Silmät kiinni työskentelyssä huomio keskittyy omaan kehoon ja liitujen kosketukseen paperilla.
Usein tekijä yllättyy avatessaan silmänsä. Paperille jäänyt jälki on jotain aivan muuta, kuin mitä hän kuvitteli.
Ryhmäläiset alkoivat tutkia lämmittelyharjoituksen jättämiä jälkiä paperilla: Alkaisiko niistä nousta jotain muotoja ja hahmoja? Työskentelyä jatkettiin akryylimaaleilla. Intuitiivisessa maalaamisessa olennaista on päästää irti ennalta asetetuista tavoitteista ja antaa olemassa olevan jäljen johdatella askel askeleelta seuraavaan tekoon. Väri kutsuu vierelleen toista väriä, muoto toista muotoa.
Näin sisäiset kriitikot alkoivat pikkuhiljaa saada hahmoja. Papereille ilmestyi mitä mielikuvituksellisimpia olentoja. Tunnelma oli intensiivisen keskittynyt. Yhdessä työskentely hiljaisuuden vallitessa luo taianomaisen tunnelman.
Yhtäkkiä yksi ryhmäläisistä purskahti raikuvaan nauruun. Se sai muut hymyilemään, mutta kaikki jatkoivat keskittyneesti omaa työskentelyään.
Seuraavassa vaiheessa maalattiin paikka, maisema tai tila, jonne jokainen halusi oman kriitikkonsa viedä.
”Voinko siis viedä sisäisen kriitikkoni ihan mihin haluan?”, nauruun purskahtanut varmisteli.
”Kyllä, aivan mihin haluat. Se on sinun kriitikkosi ja sinä päätät, minne se kuuluu.”
Kriitikon hahmo leikattiin irti alkuperäisestä paperista ja sijoitettiin uuteen maalaukseen. Jotkut kriitikot kokivat tässä vaiheessa muodonmuutoksen, jotain lähti pois tai ne saivat uusia ulokkeita.
Nauruun purskahtaneen ryhmäläisen sisäinen kriitikko oli saanut lintumaisen hahmon, joka pullisteli hauistaan. Olento päätyi hautausmaalle. Loppupiirissä tekijä kertoi, kuinka häntä oli kesken tekemisen alkanut naurattaa oma kriitikkonsa.
”Tajusin, että näinkö naurettavalle tyypille olen antanut valtaa!”
(Blogiteksti julkaistu kyseisen ryhmäläisen luvalla. Kuvassa oma sisäinen kriitikkoni.)