Search
  • Minna Hujanen

C.G. Jung leikkii


Taideterapeuttinen työskentely on lähellä leikkiä, vaikka aikuinen mieli helposti kavahtaa sanaa ”leikki”. Sekä leikki että terapeuttinen taidetyöskentely voidaan nähdä symboleiden rakentamisena ja niiden muovaamisena. Kun keskitymme tällaiseen leikkiin, mielemme askartelee teknisten valintojen, kuten värien ja materiaalien, parissa. Samalla tietoisen mielen taustalla tapahtuu jotain muuta: alitajuntamme prosessoi ja jäsentää toiminnan symbolista merkitystä ilman, että meidän tarvitsee ajatella asiaa.


Taideterapeuttinen työskentely eroaa leikistä siinä, että prosessia ja sen lopputulosta tarkastellaan jälkikäteen tietoisesti. Silloin pohditaan, mitä ajatuksia ja tunteita, assosiaatioita ja muistoja, tietoiseen mieleen nousee. Tarkastellaan siis omaa ajattelua.


Myös analyyttisen psykologian isä Carl Gustav Jung leikki, vaikka hänkin joutui aluksi kamppailemaan löytääkseen rohkeuden heittäytyä leikkiin.

Lähestyessään keski-ikää Jung kävi läpi niin voimakkaan henkisen kriisin, että alkoi epäillä omaa mielenterveyttään. Hän tutki menneisyyttään löytääkseen sieltä syyn sille, minkä koki psyykkiseksi häiriöksi, mutta eletyn elämän tarkastelu ei auttanut.

Niinpä hän alkoi tarkastella tiedostamattomasta nousevia spontaaneja ajatuksiaan. Ensimmäisenä hänen mieleensä nousi lapsuudenmuisto ajasta, jolloin hän oli intohimoisesti rakentanut pieniä linnoja rakennuspalikoista ja kivistä. Muisto liikutti Jungia.

”’Ahaa’, sanoin itselleni, ’tässä on elämää! Pieni poika on edelleen läsnä ja elää luovaa elämää, joka minulta puuttuu. Mutta kuinka voisin päästä siihen?”, Jung kirjoittaa omaelämäkerrallisessa kirjassa Unia, ajatuksia, muistikuvia.


Jungista tuntui aluksi mahdottomalta rakentaa siltaa pienen pojan ja aikuisen itsensä välille. Leikille antautuminen oli kovaa kamppailua 1900-luvun alkupuolen psykiatrille, koska aikuisen miehen mieli vastusti ”lapsellista leikkimistä”. Pitkällisen vastustuksen jälkeen Jung antoi lopulta periksi.

”Se ei kuitenkaan tapahtunut ilman äärimmäistä alistumisen tunnetta ja tuskallista kokemusta siitä, etten todellakaan pystynyt tekemään mitään muuta kuin leikkimään.”


… mitään muuta kuin leikkimään. Lause paljastaa, kuinka Jung piti tuolloin leikkimistä vähäpätöisenä, vaikka hänen sisäinen lapsensa huusi pääsyä luovan toiminnan äärelle.

Onnekseen Jung osasi kuunnella tiedostamattomasta nousseita impulssejaan siitäkin huolimatta, että hänen tietoinen, aikuinen mielensä halveksi leikkimistä vakavasti otettavana toimintana, joka auttaa jäsentämään mielen sisäistä maailmaa.


Niinpä 38-vuotias Jung ryhtyi rakentamaan pienistä kivistä miniatyyritaloja ja -linnoja Zürichinjärven rannalla. Pian hän rakensi pienoismallin kokonaisesta kylästä kirkkoineen. Rakentaminen antoi Jungille tyydytystä ja se nosti hänen mieleensä muistoja lapsuudesta.

Hän rakensi pienoiskyläänsä päivittäin, riensi heti lounaan syötyään rannalle, hoiti välillä vastaanottoaan ja palasi illalla potilaiden jälkeen leikkinsä äärelle.


Jung tunsi ajatustensa selkenevän ja tietoiseen mieleen nousi asioita, joista hänellä oli aiemmin ollut vain hämärä aavistus. Pienoiskylän rakentaminen oli Jungille ikään kuin riitti, joka aukaisi oven alitajuntaan. Hän kirjoitti huolellisesti muistiin kaikki mieleensä nousseet fantasiat ja tarkasteli niitä. Loppuelämänsä ajan Jung palasi samankaltaiseen toimintaan – jota voi hyvin kutsua taideterapeuttiseksi työskentelyksi – aina kun hän tunsi ajautuneensa umpikujaan.

”… maalasin kuvan tai hakkasin jotain kivestä, ja aina se oli avausriitti, rite d’entrée, sitä seuraaville ajatuksille ja töille.”


Muun muassa vaimonsa Emman kuoleman jälkeen Carl Gustav palasi kivitöiden pariin. Puolison menettäminen sai Jungin tuntemaan kuin hänet olisi revitty irti itsestään. Yksin jäänyt mies tarvitsi jotain, mikä auttoi häntä löytämään tasapainonsa uudelleen. Siinä kosketus kiveen auttoi.


92 views0 comments

Recent Posts

See All